03.12.2005 En vieläkään ehdi tehdä näille sivuille oikein mitään kokeiden takia... Mutta päätinpä nyt tehdä tälläisen mini- päivityksen. Eli award on ratkennut, layoutin vaihdoin jouluisemmaksi, samalla päivitin vanhat layoutit osiota. Osallistukaa myös kilpailuihin, jotta saan ne vaihdettua. Uutisia on myös lisätty. Olen myös lisäillyt uusia mangoja ja vaihtanut mangakaappini kuvaa ( se vanheni). Kuukauden-jutut olen myös vaihtanut.
06.11.2005 Viime päivityksestä onkin kulunut aikaa, gomen siitä. Koulu vain vie enemmän ja enemmän aikaani. Noh, mennäänpä nyt päivityksiin. Olen lisännyt mangoja ja animeja webbis-osioon, vaihtanut layoutin, kuten näkyy ja senpä takia olen myös päivittänyt entiset layoutit osiota. Kilpailuihin olen myös lisännyt osallistujia. Uutisia olen lisäillyt myös ja kuukauden jutut on vihdoin vaihdettu. Palkintoja olen myös lisäillyt.01.10.2005 Sain vihdoin ja viimein kaikki kisat, lausekilpailua ja tietokilpailua lukuunottamatta, ratkaistuiksi. Muistakaa hakea palkintonne. ^^ Ostin myös lisää mangoja, joten lisäsin niitä. CLAMP North Side- osio on myöskin valmis, joten menkääpäs lukemaan sitä. Kuukauden hommelit on myöskin vaihdettu. Awardiin olen lisännyt osallistujia.
17.09.2005 Awardiin olen lisännyt osallistujia ja olen ratkaissut sen, samoin kuin olen lisännyt ostamiani mangoja. Huomaatte varmasti, että myös layout on vaihtunut, siispä olen lisännyt asiaa entiset layoutit-osioon. Yhden ystäväsivun olen poistanut ja yhden uuden ole saanut tilalle. Olen myös voittanut palkintoja. Valitettavasti koulukiireiden ja etenkin kokeiden takia en saa hirmu "täysiä" päivityksiä aikaan. Yritän kuitenkin pitää kilpailut elossa.03.09.2005 Award on ratkennut ja uusi on alkanut ja siihen on tullut osallistujia. Olen saanut myös lisää palkintoja ja olen ostanut uusia mangoja. Yksi ystäväsivu lopetti ja lisäsin kilpailuihin osallistujia. Lisäsin myös Card Captor Sakuraan lisää asiaa 1.elokuvasta ja kuukauden-osio on päivitetty
19.8.2005 Olen laittanut CCS 1 ja 2 elokuvasta lyhyen version, lisännyt ostamiani mangoja ja lisännyt kilpailuihin/ awaan muutamia osallistujia (awa on täysi). Tsubasan Cross-over listaa olen päivittänyt ja olen lisännyt itselleni saamiani palkintoja. Yksi uusi ystäväsivu ja nyt enää pääseekin yksi ainoa ystäväsivuksi.13.08.2005 Yksi uusi esittely, Tsubasa RC'hen ja xxxHoliciin elokuva-osio, muutamia virheiden korjauksia (viimepäivityksen kun tein kiireessä ja illalla...) ja lisäsin CLAMPin mangojen osto-oppaan. Lisäsin kilpailuihin ja awardiin osallistujia. Sain myös uuden ystäväsivun ja laitoin linkkejä ja palkintoja.
29.7.2005 Noniin, sitten onkin tämän kesätauon lopetuksen aika ja nyt on siis luvassa XL-päivitys. Tässä se tulee: Laitoin CCS'ään 1 elokuva-osion, kortteja-osion ja anime-infon, tein kymmenen uutta esittelyä CLAMPin tuotantoihin, joihinkin esittelyihin olen lisännyt muutamia juttuja ja lisäsin ostamiani mangoja/animeita.Poistin sivuiltani kokonaan artit ja lisäsin fanart-osion. Mutta töitäni voi käydä katsomassa DeviantArtissa. Lisäsin kilpailuihin osallistujia ja ratkaisin kilpailut, mukaanlukien etsi otus-sivun ja tietysti awardin ja lisäsin muutamia saamiani palkintoja. Olen myös tehnyt pieniä korjailuja sinne tänne, kuten laittanut jokaiseen esittelyyn kuvan ja kuten huomaatte, olen tehnyt uuden layoutin. Päivitin myös hieman Webmistress-osiota. Ladattavaa- osioon laitoin uusi kappaleita, päivitin Tsubasan Cross-Over-listaa, xxxHolicin asiakkaat-osiota ja xxxHolicin crossoverlistaa. Olen myös tehnyt uudet avat ja bannut kopioitavaa-osioon. Kesän aikana olen myös saanut kaksi uutta ystäväsivua ja yhden uuden liitesivuston, Nihon-go Kurasu'n, jonka onnekkaana osallisena saan olla. Kiitos Suvi! Hetken mielijohteesta lisäsin tänne sivuilleni myös mustan listan, joten älkääpä kopioiko mitään. Lisäsin myös uusia linkkejä ja testituloksia. Ai niin, sitten vielä muutin tätä päivitys-osiotani... Siinä taisi olla osapuilleen kaikki... ^^12.6.2005 Vaihdoin layouttia ja tein uuden esittelyn : Kobato. Päivitin XxxHolicin Crossis-listaa, lisäsin 2 uutta kilpailua, kilpailuihin osallistujia, uuden taikaesineen arvattavaksi, uuden midin midi-kilpailuun ja henkilöiden suhteet-osion CCS:ään. Lisäsin myös palkintoja, ladattavaa-osion, ja päivitin manga/anime-listaani.
05.06.2005 Award on vihdoin ratkennut!Lisäsin kilpailuihin osallistujia ja laitoin joihinkin esittelyihin Anime Infon, kuten MKR'ään ja Tsubasaan. Japani-sanakirjaan lisää sanoja ja päivittelin uutisia, sekä mangojani/animeitani. Uusi kilpailu, osallistukaa!29.5.2005 Vaihdoin fonttia, kun Comic Sans MS häiritsi. Lisäsin myös kuukauden-osion ja Japani osion, vaikka se ei ole vielä ihan valmis. CLAMP-sanakirja jatkuu taas, uusi affi: NekoHanten.Org! ^^Sain myös Liniltä pyytämäni bannut, kiitos! ^^ Laitoin vara-viekun, kun Freebok taas jumittaa, niin kirjoittakaa sinne. Lisäsin linkkejä ja kilpailuja, osallistukaa!
15.5.2005 Sain vihdoin ja viimein oman domainin! Iloitkaa siitä. Sen takia vaihdoin layoutin ja päivitin muutamia juttuja, mutta tässä ilossa en jaksa kirjoittaa niitä! I'm so Excited! ;P13.5.2005 Award ratkaistu, muita päivityksiä sitten ensiviikolla!
8.5.2005 Laitoin sivukyselyn, koska min aikoo (ehkä) hankkia oman domainin ja minulla on kaksi vaihtoehtoa, enkä osaa päättää, kumpi on parempi! Minusta molemmat kävisivät, mutta nyt min tahtoo kuulla kävijöiden mielipiteitä molemmista ehdotuksista. Sinne siis vastaamaan!6.5.2005 Vanha layout meni jumiin, joten oli pakko äkkiä keksiä jokin toinen lay. toivottavasti tämä uusi nyt kelpaa! Gomen gomen kaikista häiriöistä!
5.5.2005 Uusi testi on valmis, uusia esittelyjä: Tokyo Babylon ja Suki. XxxHoliciin lisätty cross-over lista, uusia palkintoja tullut ja uutisia on päivitetty. Awa ratkeaa vasta ensiviikolla, kaikille osallistuneille tiedoksi. CLAMP sanakirja jatkuu, kilpailuihin osallistuneet lisätty ja uusi kysely tullut.24.4.2005 XxxHolic-asiakkaat-osio, Tsubasaan paikat-osio, Uusi Chobits-osio, joka ei ole ihan valmis (henkilöt puuttuvat), Tein CLAMPin sanakirjan, lisäsin uusia mangoja listalleni, laitoin kortteja-osion ja deviantart-osion, vaikka se onkin hieman tyhjä. Lisäsin Copyrightejä, laitoin lisää kilpailuja ja lisäsin awaan osallistujia. Ai niin, huomasitte varmaan, että layout on vaihtunut! Kuvat ovat Sweet Valerian-animesta. Musiikkia ei tällä kertaa ole, koska en löytänyt sopivaa... Vierityspalkit ovat vielä väärän väriset, mutta vaihdan ne piakkoin...
16.4.2005 Award ratkaistu, koska niin moni halusi sen jo ratkeavan. Muita päivityksiä ei ole nyt tullut, päivitän kunnolla ensi viikolla.10.4.2005 Lisää laulujen sanoja, yksi awaan osallistuja, ystävä-sivut osio, navigointiin kysely, kortteja-osio, lisää mangoja webbis-osioon, lisää palkintoja, sivu historia-osio, uusi kilpailu, yksi uusi testi, koska te niitä halusitte (myöhemmin tulee enemmän). Kysely uusittu.
28.3.2005 Uudet ystäväsivut: FireSongin sivut ja Kagirinai Haru! Awardiin osallistujia ja yksi awa minulle, laulujen sanoja osiosta suomennokset pois, koska ne veivät sivutilaa ja yksi linkki lisää.24.3.2005 Uusi layout ja uudet värit, uusi musiikki awa-palkintoja tullut lisää, CCS pähkinänkuoressa-osioon Cine-manga-osio, awaan osallistujia , uusi henkilö Wishin henkilöt-osioon ja uusi ystäväsivu; Arigato!
20.3.2005 Awa ratkaistu ja menun linkkien värit muutettu ( minipäivitys)19.3.2005 Legend of Chun Hyangin henkilö-osio valmis, Tsubasan kudanit-osio valmis, Wishin henkilöt-osio valmis, palkintoja saatu, Awardiin ja kilpailuun lisätty osallistujia, uusitut linkitys-nappulat ja uusi affi, Metallisiivet! ^_^
14.3.2005 Awardiin lisää osallistujia, legend of Chun Hyangiin tehty tarkempi tarina ja kuvia henkilöt osioon, Man of Many Facesiin tarina, Tsubasaan tehty lisää osioita, palkintoja lisätty, mangakaappini kuva nettiin, A/M listaan lisää sarjoja, kilpailuun osallistuja, galleriaan lisää kuvia, lisää linkkejä ja uusi linkitysnappula Leryniltä ( Kiitos! Se on kaunis!) uusi ystävä-sivu on myös saatu; Searching Feathers! ^^6.3.2005 Tein MKR-osioon jaksoja, sivuista-osio on uusi, awardi on ratkaistu ja uudet ovat käynnissä, sivujen lay on vaihtunut, musiikki on All You Need is love MKR OVAsta, äänestys on vaihtunut, Galleria-kuvat ovat hieman muuttuneet, Wish-osioon on tullut tarina, henkilöihin kuvat ja pähkinänkuoressa-osio, Man of Many Faces-osioon henkilöt ja kilpailu on vaihtunut.
19.2.2005 Tein testejä ja niitä voitte sitten mennä tekemään. Laitoin lisää cross-over-juttuja Tsubasa-osioon.Henkilöitä-osiota on hieman muutettu.17.2.2005 Tsubasa osio on valmis ja lisäsin sinne Cross-over listan. Leiska vaihtui... Toivottavasti pidätte. Musiikki on Miuyki-chan in wonderlandista kappale; Sore Wa Wonderland. Lisää mangoja omaan manga-listaani.
13.2.2005 Laitoin MKR OVA Galleriaan kuvia ja muutin hieman muitakin kuvia. Lisää arttia webbis-osioon ja lisää fanilistija lisätty.12.2.2005 Magic Knight-osio valmiiksi, pari buttoa sain lahjaksi( kiitos BlackMamba!). Shirahime-syo -osio on valmis. Tsubasa-osioon tullut henkilöt -osio. Lisää uutisia ja sain lisää mangoja ja niitä listoihin lisäilin. Uusia kuvia miun artti-osioon. Vaihdoin tätä päivitys-boxia, kuten varmasti huomaatte...
6.2.2005 Sivut avattu ja kaikki linkit ym. muut jutut tarkistettu. Vaihdoin taustaa, edellinen oli liian pieni. -_- Hankin taustamusan ja se on CardCaptor Sakuran 2.opening.